Maarit S. Toivonen Shakkimattien maassa.

Debatti: Asutuspolitiikassa eteen tulevat vääristymät

Lähtökohta "asumatonta maata riittää ja väestö ikääntyy"

 

..Professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus..

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005297970.html

 

"SUOMI saa roiman osan väestönkasvustaan maahanmuutosta. Tästä huolimatta maa on edelleen täynnä kuntia, joissa ulkomaalaistaustaisia ihmisiä ei ole nimeksikään."

Jutun tilastoissa ollaan pari vuotta myöhässä ja siksi se on lähinnä suuntaa antava. Ajankohtaisuus siten puuttuu, ehkä on arkaluontoista käsitellä aihetta rehellisesti kotimaisesta näkökulmasta. Kahdessa vuodessa maahan on tullut kymmeniätuhansia aivan uusilta alueilta, joissa on käyty läpi brutaaleja konflikteja vuosisatoja, tähän päivään asti. Ei ole mitään syytä pitää oletusta, että nämä integroituisivat kulttuuriimme, vaikka integroituminen jo pelkkään lainsäädäntöön tulee olla perusedellytys maahan tuleville. Ruotsissa on 30 vuoden esimerkki integroitumisesta jota ei ole osittain tapahtunut ollenkaan. Voidaan puhua uudenlaisesta lähiömafiailmiöstä eri variaatioissaan.

Uusien tulijoiden asuttamisen suhteen Vaattovaara pääsee asian ytimeen :

”On periaatteessa kiva ajatus, että kun Suomi kaupungistuu, lähetetään maaseudun hylättyihin taloihin maahanmuuttajia. Kuitenkin asuntoja jää tyhjilleen maaseudulta, koska siellä ei ole töitä.”

 

Asumatonta maata meillä riittää ja väestö ikääntyy. Tähän ministeri Kataisen aikana alkuunsysätty maahanmuuttopolitiikkakin perustuu. Viimeisimmät tulijat varmasti pyrkivät palveluiden äärelle, mahdollisimman tiiviisti omiensa pariin, kulttuuriansa ja sukuaan vahvistamaan – isoihin kasvukeskuksiin. On selvää, ettei tulevaisuutta nykypolitiikalla olekaan kuin kasvukeskusten palveluiden liepeillä.

Miten enää edes voi vaatia sellaista asumista, joka maaseudulla on ilmeinen: ilman ajoneuvoja ei yhä harventuvien palveluiden käyttö ole helppoa tai edes mahdollista. Ilman töitä kulkuvälineidenkin omistaminen maksaa liikaa.

 

Työllistyminen ja yrittäjyys on sinällään haaste 

Töitä maalla ja ”mahdollisuuksia” kaikkialla toki on aina, mutta maan hallinto on luonut niin tehokkaat verobyrokraattiset esteet, ettei työpaikkoja perinteisin keinoin muodostu. On siis helpompaa luovuttaa kuin antaa töitä neljällekymmenelle. Sen tietää vanhat yrittäjäpomot, joilla ennen oli työntekijöitä ja kaikki pärjäsivät taloudellisesti ja pystyivät kartuttamaan omaisuutta. Nyt jopa itsensä, eli yhden ainoan työntekijän työllistäminen on haaste. Nykytrendi on, että itseisarvo työn tekeminen ei riitä useimmille taloudelliseen itsenäisyyteen, eikä anna omavaraisuuteen mahdollisuutta. Luonnollisesti köyhdyttävä vaikutus nuorempaan sukupolveen.

Riskit juontuvat kansainvälisestä rahaliikenteestä

Hallintomme on EU:n kautta tehnyt perinteisen yrittämisen taloudellisesti riskialttiiksi ja kannattamattomaksi. Vaaditaan monivuotisia opintoja ja byrokraattisia lupia pienimpäänkin eriytyvään tekemiseen. Yrittämisen ja käsillä tekemisen alasajokierre on vakava ja laajamittaisesti toteutettu raskaalla verotuksella ja byrokratialla. Tämä suunta on räätälöity spekulatiivisella pitkän linjan EU-politiikalla, jota puolestaan ohjailevat globaalimarkkinoiden harvat johtajat, jotka haluavat tehdä hallinnollisia reaktioita rahavirran liikkumisen eteen keinoja kaihtamatta. Haja-asutuspolitiikka ei ole tuottava ajatus globaalinäkökulmasta, joten sitä ei tueta kuin tekohengityksillä EU:sta käsin. Veroja kannetaan maasta pois huomattavasti enemmän, emmekä edes tiedä minne, kenen taskuun. Maamme yritys -ja talouspolitiikka pyörii käytännössä maailmalla hajautetusti pörssiyritysten kaltaisena rahaliikenteenä.

Maaseutu autioituu, kasvukeskukset tiivistyvät

Järkevien elinehtojen rapautuessa muutto keskittyy kasvukeskuksiin, mikä puolestaan nostaa kasvukeskusten kiinteistö – ja maan arvon pilviin, nostaen asumisen hintalappua. Pikkukylät ja muut harvaan asutut alueet näivettyvät, eikä edes kesäkausiasukkaita tai turismia juuri tule, jos ei pienintäkään palvelua kyetä säilyttämään kohtuuetäisyydellä. Maaseudun hintalappu halpenee ja altistaa maassamme suuret alueet globalistisijoittajien pelikentiksi luonnonvaroineen. Samoin tapahtuu myös kasvukeskuksissa, mutta niissä pelinapit vaihtuvat investoinneiksi mittaviin palveluhankkeisiin ja kiinteistöihin. Rahoittajat eli velanantajat jälleen muualta kuin kotimaasta. Tälläinen taloussuunta ei ole vakaalla pohjalla vaikka se pienin ehostuskonstein ja markkinointitempuin saataisiin siltä aluksi näyttämään.

Rajallisuutemme on muuttoliikenteen yksisuuntaisuudessa

Kestävästä politiikasta ei ole kyse, kun lähes yksisuuntainen muuttoliike on voimistunut vuosikymmenten kuluessa muutosten seurauksena. Niinikään maahan tuleville ei ole järkeviä elintiloja kuin muutamassa kasvukeskuksessa, jotka HS artikkelissa mainitaankin. Se puolestaan viittaa siihen, että rajallisuutemme vastaanottamaan ihmisiä näivetytettyyn järjestelmäämme on jo täytetty. Väkimäärän tulon jatkuminen kehitysmaista tarkoittaa talousjärjestelmämme nopeutettua, rajua alasajoa. Tämä integroitumaton väestönosa kasvaa nopeimmin lapsiluvuissa.

 

Ihmiset ovat jäämässä puun ja kuoren väliin miettiessään tulevaisuuttaan nykyiseltä pohjalta. Määrätietoinen EU:n säädäntöjen noudattaminen verotaakkojen kera näivettää tärkeimmän turvan, omavaraisuuden. Pykälä -ja verotustie köyhdyttää koko kansan, uudet sukupolvet jo näkevät tulokset. Mielivaltainen liittovaltio-ohjailu ei ole enää kuin ohuen verhon taakse kätketty tulevaisuutemme. Miksi enemmistön ääni ei saa enää tulla kuuluviin? Kenen etu on silloin kyseessä? Tätä voi kukin spekuloida oman tietämyksensä nojalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat